keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Punaisesta Vaaleaksi

 Heippa kaikille! Oon jutellut useammankin ihmisen kanssa viime aikoina, jotka ovat innostuneet blondailusta. Tavoitteena siis oikeasti vaalea tukka. Monet myös miun vanhaa blogia seurailleet tietävät, että oon kokeillu jos jonkinmoisia hiuslaitoksia ja hyvin monet shokkivärit ovat tulleet tutuksi. Punainen on tullut aina pienen tauon jälkeen uudelleen tukkaani, mutta sittemmin kyllästyn pitämään aina sitä samaa väriä. Punainen sai taas väistyä, kun halusin omankin tukan vaaleaksi. Miulla ei siis koskaan ole ollut vaaleaa tukkaa, eikä edes värjättyä tavallista ruskeaa tukkaa. Mustanruskea lienee ''tavallisin'', mikä miulla on ollut.

Tiesin, että tämä operaatio tulee olemaan oikea hiusrääkkäys. Miulla on oikeasti aika ohut tukka muutenkin. Niinpä yritin tehdä tämän mahdollisimman hellästi.
 Lähtökohta oli ihan tosi kirkas punainen, niin kuin näkyy. Pyörittelin päätä peilin edessä epätoivoisena projektin aloitusvaiheessa. Lopetin värjäävien hoitoaineiden käytön ja sen sijaan vedin parit tehohoidot ja syväpuhdistavat shampoot, jotta saisin paljon väriä irti. Punainen kyllä haalistuu nopeasti, enkä olisi kehdannut laittaa nokkaani ulos ollenkaan haalistuneen punapääni kanssa.  Yleensä kun aina pidin tuon täydellisen punaisena. En kestänyt haalistunutta punaista, sillä miusta se on kauhean ruma väri.  

Varasin ajan täältä Katajanokalta lähikampaamooni. Tietenkin me sitten aloitettiin ihan vaan värinpoistolla. 

 Kun väriä oli poistettu, lopputulos näytti tältä. Tyvessä ihan vaaleaa, mutta tietenkään punaisuutta ei saa kokonaan pois.
keltapunaoranssisotku
Kampaaja ilmoitti miulle heti, että tietenkään me ei tästä kovin vaaleaa vielä saada. Miulle asia oli ok, joten päädyttiin tekemään melko tumma ruskea pohja ja runsaasti päälle vaaleaa raitaa. Jos ruskea olisi kovin vaalea, punaisuus puskisi sieltä läpi. Tummempi peitti sen kokonaan ja raidat toivat kuitenkin sitä vaaleutta jo esiin.

 Tadaa! Lopputulos siis näytti tältä. Voitte vaan kuvitella miten entinen punapää oli järkyttynyt. Tiesin kuitenkin haluavani kokeilla sen vaalean, joten ei auttanut kun totutella.

 Tein hiuksille kotona ihania hiusnaamioita ja tehohoitoja. Ennen ystäväni ylioppilasjuhlia päätin käydä ottamassa vielä vähän lisää raitaa. Tulos oli tällä kertaa jo paljon vaaleampi.

 Tulos näytti siis tältä! (On muuten hienoa yksin kotona yrittää saada fiksua kuvaa tukastaan peilin kautta)
 Tämä versio on jo paljon enemmän miun mieleen. Toki vieläkin tavoittelen vaaleampaa, mutta hiljaa hyvä tulee. Enkä ole huomannut hiusteni kärsineen niin mahdottoman paljoa. Raidoitus on paljon hiusystävällisempi tapa saada pikkuhiljaa vaalea tukka.
Etuna tässä värissä punaisen jälkeen on kyllä se helppohoitoisuus. On hassua, kun ei tarvitse koko ajan miettiä värien lisäilyä. Äiti kommentoi, että tukka näyttää nyt paljon eloisammalta. Saa nähdä tosin, milloin sitä taas kyllästyy. Itseasiassa katsoessani noita punaisia hiuksia sitä taas tuli ajatelleeksi...

Tältä kuitenkin tukka näyttää tällä hetkellä, ja päivittelen tänne aina projektin etenemistä. Nyt on kuitenkin hyvä aika taas antaa hiuksille vähän lepoa. :-)

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ostokset Disneylandista

 Muutama juttu, jotka täällä kotosalla muistuttavat aina ihanasta matkastamme.
 Tottakai piti saada reissusta edes yksi Disney-paita. On osoittautunut ainakin tosi monikäyttöiseksi ja ihanaksi päällä!
 Oma suosikkini! Olin niin iloinen kun löysin kotiin jotain näkyvää, joka on samaan aikaan myös tosi tyylikäs eikä mieskään pyöritellyt niin paljoa päätään kun raahasin Disney-tavaraa kotiin.
 Uudet patalappu ja kinnas (voi suosiolla heittää ne rumat ja kuluneet roskiin) Näitä kehtaa pitää esilläkin ;-)

 Valokuva-albumi muistoillemme.
 Halusin myös kehyksen, johon laittaisin jonkun kuvan miusta ja Jennistä. Ja löydettiin Thomaksellekin tosi sopiva tuliainen yhdestä putiikista.
 Oon tosi monta vuotta halunnu tollasta Mikki Hiiri-keksimuottia ja nyt vihdoin löysin! Ja sain pari muutakin samaan pakettiin. Eikun keksejä leipomaan.
 Tää on varmaan miehen suosikki. Kröhöm. :D Mie niin mielellään laitan Disneyn paraatimusiikit soimaan ja vielä niin lujaa, että koko kämppä raikuu.
Ja ihan pakollinen jääkaappimagneetti. Meidän jääkaappi on täynnä muutenkin kaiken maailman magneetteja, mutta kaikista ulkomaankohteista täytyy saada omansa! 

I already know what my addiction is

 Shoppailuni Pariisissa. Esittelen erikseen vielä myöhemmin ostokseni Disneylandista. 
Louis Vuittonin liikehän oli etukäteen suunniteltu pakollinen kohde. Tätä laukkukokoelmaan saapunutta lisäystä varten säästelin useamman kuukauden.
Louis Vuitton Milla Clutch
 Liikkeeseen saapuessani olin päättänyt vain, että haluaisin jonkin vaaleasävytteisen pikkulaukun iltamenoja varten. En halunnut hihnatonta, mutten myöskään liian isoa hihnaa. Tämä oli siis juuri täydellinen. Olin aika mielissäni liikkeestä poistuessa! Ostosreissu oli jo ihan tosi huippu pelkästään ystävällisen henkilökunnan vuoksi.
 Ja vasta kotiin saapuessani älysin että tuossa laatassa lukee juurikin se osoite, josta ostinkin laukun. Vähän lisäiloa. Tämä on nyt oikeasti aina mukana kulkeva lämmin muisto Pariisista.
Ted Baker Shopping Bag
 Outlet-kylästä ostin lopultakin kauan haluamani Ted Bakerin ison kassin, jonne mahtuu tosi paljon tavaraa sisään. Onpahan tyylikäs tapa kantaa mukanaan kaikkea mahdollista turaa, ja rakastan tuota väriä!
Dress, Guess
  La Vallée Village oli pullollaan ihanuuksia. Siellä oli vielä jokin SuperAle-rekki, josta nappasin viimeisen kappaleen tätä mekkoa. Tosi hyvä ostos, varsinkin nyt kun ollaan saatu nauttia Suomessa lämpimistä keleistä.
Top, Diesel
 Lisää Outlet-kylän löytöjä. Päätettiin juuri ennen lähtöä vielä äkkiä kurkata Dieselin liike läpi ja heti tupsahti suoraan nenän eteen ihania tähtitoppeja. Oon nyt niin innoissani tähdistä niin vaatteissa kuin sisustuksessakin.
 Yhtä aikaa laukun kanssa valikoin myös iPhoneen uudet kuoret, kun edelliset olivat jo niin likaiset ja kuluneet. Miusta nää oli aika tosi nätit.
Scarf, Guess
Viimeisimpänä vielä Guessin tosi keväinen/kesäinen huivi. Miulla oli tätä ennen tasan yksi ohut huivi, joten oli ehkä ihan hyödyllinen hankinta saada toinen kaveriksi. Jostain syystä hamstraan huiveja vaan talviaikaan. Myönnettäköön kyllä että oon tosi laiska panostamaan yleisestikään asusteisiin. 

Tällaiset ihanuudet tarjosi Pariisi. On muuten hauskaa kirjoitella tänne teille vielä merkintöjä reissusta, niin se palaa elävänä jatkuvasti uudelleen mieleen ja saa aina lisää hyvää mieltä päivään. Ilma on jälleen loistava ja toivottavasti on vielä töiden jälkeenkin, niin pääsee nautiskelemaan vaikka terassille. Mukavaa viikonloppua kaikille :-)