tiistai 22. heinäkuuta 2014

It’s such a beautiful, beautiful life

 Viime kesä meni miun osalta jotenkin tosi ohi, kun olin ihan koko ajan töissä. En valita, sain sitten ihan hyvin palkkaa ja niinä harvoina päivinä kun oli vapaata, pystyi ostelemaan aika vapaasti kaikkea pientä (marjoja, kahvilan herkkuja..) Se työ ei kyllä ollut näin muuten yhtään minuu varten, sillä ennen töihin menoa mahaan tuli se tietynlainen tunne, minkä varmaan jokainen tietää. Ei ollut kiva mennä sinne.

Tänä kesänä sain olla kesäkuussa hoitamassa lapsia. Niitä samoja veitikoita, joista olen saattanut täällä ohimennen mainita. Siitä työstä tykkään. Vanhemmat jäivät itse lomille heinäkuuksi, ja niinpä miekin pääsin lomailemaan. Tuntuu hyvältä. Olen tehnyt paljon asioita ja saanut ihania muistoja. Tänään kaivarissa istuskellessa tuntui kesältä, tuntui lomalta. Sääkin suosii taas, ja oon yhtä hymyä.
 Uuden asunnon myötä oon oppinu nauttimaan ihan eri tavalla merestä. En siis oo mikään vesipeto, en tykkää uida. Mutta veden katselu rauhoittaa ja tuo onnellisen olon. Kun sen näkee omasta olohuoneen ikkunasta aina aamuisin, on olo tosi kiva. Siksi kaivarikin on kiva paikka.

Oikeastaan kaikki suosikkipaikkani ovat veden läheisyydessä. Mustikkamaa on myöskin yksi kesän parhaista paikoista. Torstaina ollaan menossa miehen sekä ystäviemme Jorin ja Jennin kanssa Korkeasaareen.
Kun saan vielä jollekin päivälle mahdutettua päivän Lintsille, niin kesän pakolliset alkavat olla käytynä.
 Tykkään helteestä mielettömän paljon ja on huippua saada kaivella kaapeista kaikki kesävaatteet esille. Lyhyet hameet ja liehuhelmaiset mekot, voiko olo olla enää tyttömäisempi? Unohtamatta tietenkään kaikkia ihania korkokenkiä. 

Kesäkahvilat ja terassit ovat avoinna. Helsinki muuttuu aina lämpimien kelien alkaessa vielä vähän paremmaksi paikaksi asua. Tämä kaupunki on koti. Jo tosi pienenä haaveilin aina muuttavani sitten isona Helsinkiin. Kaikki sanoivat, että no sinä tulisit maitojunalla kotiin. En ainakaan vielä ole palannut ja tällä hetkellä tuntuu, etten voisikaan enää. Halutessaan voi päästä keskelle ihmisvilinää tai paeta rauhallisiin puistoihin vain olemaan hiljaa.

Toppi: Vila
Hame: Seppälä
Vyö: Hilfiger
Olo on täydellinen ja mieli kesäinen. Huomenna pakataan kimpsut ja kampsut mukaan, ja lähdetään Sallan kanssa Pihlajasaareen ottamaan aurinkoa ja vaan olemaan. Kesäisestä mielestä huolimatta miulla on jo ikävä lempparijuhlaani joulua. Mainitsin miehelle, että ''olisipa jo joulu!'' Tämä katsoo vain hetken ihmeissään ja kysyy ''Ootko tosissas?'' Olen.

Täytyy nyt nauttia joka hetkestä, lämmöstä ja lomasta. Päivät kuluu vietävän nopeasti. Perjantaina päästään miehen kanssa viikonlopuksi Kuressaareen, Viroon. Odotan sitäkin reissua jo innolla.

Kesäisiin tunnelmiin. Mukavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti